Moni on varmasti pohtinut, miten varautua siihen kun aikanaan siirtyy eläkkeelle. Jos on tehnyt elämänsä aikana töitä, niin tietysti on oikeutettu normaaliin eläkkeeseen. Moni kuitenkin haluaa varmistaa toimeentulonsa, kun aikanaan siirtyy pois työelämästä. Voihan olla, että tulotaso tippuu oleellisesti siitä, mihin on tottunut, joten on hyvä, jos on jotain säästössä eläkepäiviä varten. Muuten voi käydä niin, että jää esimerkiksi halloween asut ostamatta, jos ei ole yhtään ylimääräistä säästössä.
Tapoja säästää on monia, mutta on jokaisen oma asia ja päätös, miten haluaa säästää. Joku säästää suoraan pankkitililleen rahaa, toinen haluaa sijoittaa asuntoihin kun taas joku muu haluaa säästää erilaisiin rahastoihin. Olipa tapasi säästää mikä tahansa, niin lue tästä artikkelista lisää. Kerromme hyviä vinkkejä, joilla voit säästää ja varmistaa toimeentulosi myös eläkkeellä ollessa.
Rahastot
Rahastot ovat varmasti yksi suosituimmista ja samalla yleisimmistä säästämisen muodoista. Tarjolla on monia erityisesti eläkettä varten olevia rahastoja, joihin säästetään esimerkiksi pieni summa kuukausittain ja kun eläkeikä koittaa, niin sieltä voi alkaa nostamaan rahaa takaisin. Monet tykkäävät kuitenkin säästää myös muunlaisiin rahastoihin, kuten esimerkiksi tavallisiin yhdistelmärahastoihin. Tällaiset rahastot saattavat sisältää sekaisin osakkeita, käteistä rahaa sekä joukkovelkakirjoja. Ne ovat varsin turvallisia sijoittamisen kohteita, sillä niissä on yleensä hajautettu rahat eri omaisuuslajien kesken, kuin myös erilaisten teollisuuden alojen mukaan. Näin ollen rahastot tuottavat yleensä tulovirtaa varsin tasaisesti sijoittajilleen.
Asuntosijoittaminen
Monet tykkäävät tehdä elämänsä aikana sijoituksia hieman isommilla summilla ja silloin asunnot voivat olla hyvä sijoituskohde. Jos saat esimerkiksi perinnöksi isomman summan rahaa tai otat lainaa, niin voit ostaa muutaman sijoitusasunnon. Ne ovat varsin hyvä ja tuottoisa kohde, mutta samalla otat riskin asunnon omistamisesta. Jos sinulla kuitenkin on käytössäsi pääomaa, niin asuntosijoittamista kannattaa harrastaa. Siinä voit kuitata vuokrilla asunnon hinnan ja kun pääset eläkeikään, niin sinulla on useampi asunto maksettuna kokonaan itsellesi. Sen jälkeen voit vaikka myydä asunnot tai jatkaa niiden vuokraamista taaten näin tasaisen tulovirran. Moni haluaa myös eläkkeellä jotain mukavaa puuhaa ja asuntojen vuokraaminen ja hallinnointi voi olla juuri tällainen. Asuntojen hinnat pitävät myös yleensä hyvin pintansa, kunhan hankit asunnot oikealta alueelta. Yleensä kasvukeskuksista hankitut asunnot eivät ainakaan menetä arvoaan, vaan voivat pikemminkin nousta vuosien aikana.
Rahaa sukanvarteen
Joku taas ei usko sijoittamiseen tai asuntojen osteluun, vaan haluaa mieluummin kerätä rahaa vaikkapa pankkitililleen. Tämäkin on parempi tapa, kuin että ei valmistaudu eläkkeelle siirtymiseen millään lailla. Tilillä raha ei kuitenkaan kasva varsinaisesti korkoa samaan tapaan kuin sijoitusrahastoissa tai asuntojen hinnoissa. Rahan kerääminen tilille on kuitenkin varsin varma tapa säästää, joten siksi monet suosivat myös tätä muotoa.